(Inspiraatio kuvasta)
Viel' pimeys kaiken verhoaa
kun oksat päälle taipuu
On varjot täynnä synkkyyttä
ja mielen täyttää kaipuu
Mut' hetken valo säteilee
ja kirkkaus kaiken näyttää
Taas tuntuu syke sydämen
kun silmät kauneus täyttää
Pian pimeys päälle laskeutuu
taas sille kuuluu valta
Mut' pieni lämmön kipinä
voi paistaa murheen alta
Voi näky olla kauniimpi
kun valon kanssa kulkee
Mut' sama metsä syliinsä
myös pimeässä sulkee
maanantai 12. marraskuuta 2007
67. haaste
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ihana, kuin jostain ties mistä kaukaa menneestä ajasta.
Wanha tyyli, mutta toimii. Ja erottuu edukseen.
Kiitän & kiitän. Minun kirjoittamiseeni wanhat ja perinteiset muodot sopivat (ainakin kirjoittamisen itsessään, jos ei lopputuloksen, kannalta), ja niitä noudattelevia runoja olen enimmäkseen tankannut muidenkin jäljiltä. Varsin hyviä ja miellyttäviä poikkeuksia tähänkin toki löytyy.
Lähetä kommentti