Niin on heidän välillänsä
jotain kovin erikoista
Kumpikaan ei malta olla
hetkeäkään ilman toista
Kunnes kaikki silti muuttuu
ajan tuomin yllätyksin
Heille koittaa hetki jolloin
yhdessäkin ovat yksin
lauantai 24. toukokuuta 2008
91. haaste: 2
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Ei näin surullisen realistisia runoja pitäisi lauantai-aamuna lukea. Riimitettyinä runojesi realismi on jotenkin näkyvää, se ei katoa sinne soinnukkuuden alle. Vaikka onhan tämän runon tarina surullisen iätön.
No, ehkä lauantaiaamuna voi kuitenkin toipua nopeasti, jos pääsee ulos auringonpaisteeseen. Siellä voi hetkeksi unohtaa elämän realiteetit ja uskotella itselleen, että elämässä on jotain pysyvääkin kaunista.
Se on sitä elämän paradoksaalisuutta.
Se, että on yhdessä yksin? En tiedä, onko se paradoksaalista (ehkä on), mutta ainakin se on elämää.
Luot joka kerta jotain mieltähipovaa. Olet taitava.
Kiitän oikein ystävällisistä sanoista. En ole niistä ehkä ihan samaa mieltä, mutta toki yritän välttää pahat rimanalitukset (ja joihinkin teksteihini olen suoraan sanottuna varsin tyytyväinen).
Lähes kaikki pitävät draamasta, mutta harvat haluavat osallistua siihen itse.
Hyvin sovitetut sanat.
Minä pidän jossain määrin draamasta ja dramatiikasta, vaikka konflikteja säikynkin. Olen mieluummin osallisenakin sellaisessa kuin järkeilen itseni pettämättömän logiikan avulla sellaisen ulkopuolelle.
Kiitos.
Lähetä kommentti