On ikävöinti heikkoutta
ja kaipaaminen häpeä
Jos tulee ero puheeksi
on syytä aina hymyillä
On toipuminen kilpailu
ja uusi onni saavutus
On kaikki mennyt kurjuutta
ja joka muutos parannus
Ei pysähtyä kannata
ei ajatella muistojaan
Vaan elämässään edetä
ja onnistua uudestaan
tiistai 23. lokakuuta 2007
Erotuksen summa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Nokkela mutta raadollinen. Aihe on samantapainen kuin kirjoittamassani Kääntyvässä profiilissa, jossa on kylläkin otettu erilainen asenne ohikulkevaan "entiseen mahdollisuuteen".
Riimit ovat osuvia. Tämä voi olla reippaampi tapa kohdata maailma kuin opetella kävelemään yksin.
En muuten olisi niin itsekeskeinen, että puhuisin omasta kirjoituksestani kommenttilootassasi, mutta kirjoitukset tuntuivat käyvän jonkinlaista vuoropuhelua.
Kirjoitus on toki kärjistetty (minkä takia minusta onkin mukavaa kirjoittaa lyriikkaa - siinä kun "saa" ampua yli ja rypeä oikein kunnolla) mutta rehellisyyteenkin pyrkivä näkemys siitä tavasta, jolla olen nähnyt joidenkin ihmisten - joiden joukosta en tässä yhteydessä todellakaan sulje itseäni pois - käsittelevän kiireellisesti ero(j)aan. Tapa (ja toivottavasti kirjoituskin) on minusta kyllä ymmärrettävä, mutta tuntuu vain todella kylmältä eikä ehkä kovinkaan hyvältä pitemmällä aikavälillä. Reipas se saattaa olla, mutta ainakin kovin kiireesti toteutettuna ei varmaankaan parempi kuin yksin käveleminen.
Pidin todella paljon Kääntyvästä profiilista, ja tämän yhdistäminen siihen käy oikein hyvin kehusta (eikä ole minusta mitenkään itsekeskeistä). Kävin jälleen lukemassa sen, ja minusta sen kuvaama ajattelutapa tuntuu askeleen pidemmälle edenneeltä ja viisaammalta kuin tässä. Sikäli se on oikeastaan lohduttomampi ("lohduttomuus" lienee viikon teemasana) kuin tämä, että minun mielestäni järkevämmästä suhtautumisesta huolimatta sekään ei lupaa pahemmin parempaa oloa.
Minusta tuntuu, että - varsinkin viime aikoina - eräs vallitsevia tuntemuksiani on ollut juuri tällainen "takana loistava tulevaisuus" -tilanteiden miettiminen. Toivon sen häipyvän hiljalleen, kun sitä saa purettua tekstiksi, mutta saattaa olla, että kirjoittamisen vaikutus on juuri päinvastainen.
Kiitokset kommentista.
Luulen, että rohkeasti yksin kävelevillä on suurin vapaus valita. En sitten tiedä, mitä hyötyä valinnanvapaudesta on, jos tarjontaa on hyvin vähän (tai ei juuri lainkaan).
Älä nyt sentään mieti takanasi olevaa loistavaa tulevaisuutta. Tästä tuli mieleeni:
"She looks like a woman with a past. Most pretty women do."
- O.W. (Kukapa muu. En tiedä, onko vastaavaa kirjoitettu miehistä, mutta tuskin. Miehen menneisyys ei edelleenkään puhuta kuten naisen.)
Niin, vapauksia on kovin monenlaisia. Periaatteelliselta kannalta esimerkiksi mahdollisuus valita vapaasti huonoista vaihtoehdoista on ehkä parempi kuin tulla pakotetuksi johonkin parempaan. Itse saattaisin kuitenkin valita noista sen pakottamisen kohteeksi joutumisen. Noh, tämä on teoreettista höpinää ilman linkkiä todellisuuteen, joten sen pohtiminen on ehkä hieman turhaa.
Tuo sukupuolen mukaan painottunut menneisyyden puhuttaminen on kyllä valitettavaa. Saatan ymmärtää sen taustaa ja syitä ja tunnistan sitä kyllä itsessänikin, mutta ei se siitä mitenkään mukavaa ilmiötä silti tee. Kannattaisin taas ja yhä sitä, että ihmiseen voitaisiin suhtautua ihmisenä eikä sukupuolen edustajana. (Vaikka - kuten olen aiemminkin todennut - en ehkä ole aivan paras esimerkki moisesta käytöksestä.)
Oma "menetettyjen tilaisuuksien" miettimiseni varmaan liittyy keski-iän (30 v. ->) kriisiini. Tarkoitukseni on ollut kirjoittaa siitä toisessa blogissa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Ja kun se toisaalta lienee aika iso teema jokaisen muunkin kirjoituksen taustalla, sille ei välttämättä tarvitsekaan omistaa omaa kirjoitustaan.
Lähetä kommentti