Kun runoja rustaa tää synkeä peikko,
on sisältö turhaa ja rytmikin heikko
näin lieneekin aika jo tunnustaa viimein
ei kaikkea saada voi ontuvin riimein
(Eihän tämä monta viikkoa ole myöhässä. Parempi kai myöhään kuin kymmenen oksalla.)
lauantai 6. lokakuuta 2007
59. haaste: riimitetty runo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Riimi ei onnu. Tämä sai minut hymyilemään.
Loistavaa. Parempaa palkintoa en keksi kuin saada ihmiset hymyilemään (paitsi ehkä yrittäessäni olla kuolemanvakava).
Omaa häntää nostaen on pakko todeta, että eivät nuo riimit varsinaisesti onnu. Ovatpahan vain melko naivistisia, mutta se oli kyllä tarkoituskin.
Loistavaa sanailua ja totuutta enemmän kuin ripaus mukana, sillä hyvin usein riimien takia uhrataan sanoma ja taustavire.
Olen itse huomannut, että riimitetyistä runoista monesti tulee koomisia - tarkoittamatta.
Toisaalta käytän riimejä tehokeinona usein runoissa, jotka nimenomaan on tarkoitettu kepeiksi ja humoristisiksi. Ontuvat riimit antavat hassuja mieleyhtymiä.
Hyvien riimien vääntäminen on varsin vaikeaa. Suurin haaste taitaa tosiaan tulla siitä, kun yrittää välttää niiden mahdollisesti aiheuttamaa tahatonta koomisuutta. Toimivat riimit saattavat myös olla sen verran kuluneita, että niiden uusiokäyttö ei juurikaan innosta lukijoita. Itseäni moinen ei ehkä haittaa, kun lyriikan vanhanaikaisuus lähinnä viehättää. Ehkä kuluneisuus on kuitenkin eri asia.
Ontuvista riimeistä voi tulla mieleen vaikka lordi Byronin kampurajalka. Ei sillä, että se minun runoihini mitenkään liittyisi.
Lähetä kommentti