Esplanadilla sata vuotta sitten

Heru ei nyt lohduttavan viinin tilkkaa,
kanna humala ei murheen laakson yli
Onni muiden tuo mun suruani pilkkaa
Jokaiselle heistä löytyy toisen syli

Niinpä kiroan nuo kaikki keijukaiset,
hymyillänsä jotka kurjuutta mun nostaa
Paholaisen työtä ovat kauniit naiset,
olemassaolollaan kun mulle kostaa

Oikutelkaa te vain tuuliviirin lailla!
Kyllä teillekin oikeuden hetki koittaa
Viiniä pelkästään olen mä nyt vailla
Turhuuden kaiken saa itsesääli voittaa

Jouluyönä

Kuinka kauas vielä näänkään sinut siipiesi vievän
jos en tunteitani sanoiksi mä puetuksi saa
Voittaa yksinäisyys mielessäni menneen kaipuun lievän
ja taas kauniit muistot piiloutuvat katkeruuden taa

Onhan selvää että kaikkea en sinulta voi niellä
vaikka onneasi toivon ja sen eteen paljon teen
Niin kai lienee hölmö ylpeyteni sovintomme tiellä
ja tää hiljaisuus niin lentos' kantaa yli suuren veen

Näin saa yhteytemme puoleltani lopullisen rauhan
Enää vaivaa en kun rinnallasi kulkee joku muu
Kuolleen rakkautemme muistoksi teen mustan surunauhan
Siten muistan kuinka kauneimmatkin kukat lakastuu

Kokonaisuudesta osiksi

Hän ei tiedä josko koittaa
vielä aika onnen moisen
Muistaa kuinka kauan sitten
joskus nauroi kanssa toisen

Hymyt muistaessaan hänen
vaikeaa on nähdä miksi
joku raastoi hänen kauniin
onnensa sen palasiksi

Jokaöiset painajaiset
muistin pintaan palaneina
näyttävät tuon hänen rakkaan
elämänsä sirpaleina

Pohtii ilon muututtua
murheen suuren syvänteiksi
repiä hän miksi tahtoi
unelmansa riekaleiksi

72. haaste: kiire

Arjen sodan tantereella
ruumiit kulkee hengittäen
Runnoo joka askeleella
eteen jäävän laiskan väen

Kaunis pelti liikenteessä
vaihtaa muodon romurautaan
Aivan toisten vanaveessä
lienee joillain kiire hautaan

Miettiä ei ehdi alkaa
jatkuu aina kiivas taisto
Täytyy rientää juoksujalkaa
vaientaa taas suojavaisto

Pysäyttäkää viisarinne
menkää, kellot, toisten luokse
Pyydän: viekää minut sinne
miss' ei aika enää juokse

71. haaste: juhlava

Teen solmun ranskalaisen kravattiin
ja rintaan taskuliinan taittelen
On napit kalvosinten kirkkaat niin
kun katson peiliin kerran viimeisen
Niin valot koko talon sammutan
vain liekit kynttilöiden palaa saa
Ja pöytään ruokailemaan istahdan
Kuin veri lasin viini punertaa
Soi kaunein säestys kuin satu vain
se huumaa minut melkein humalaan
En silti nouse ylös tuolistain
kun kutsuu musiikki tuo tanssimaan
Ei enää kestä hymy pitempään
kun varjo seuranain on yksinään

(Muokattu viimeistä riviä lähes välittömästi pikaisen palautteen perusteella. Kiitän palautteen antajaa.)

Uhraus

Kovimman kautta kai kasvoit
ainakin itse niin luulit
Hellitti pelkosi aina
rohkaisun sanat kun kuulit

Useinhan sinä jo uskoit
kaiken niin ymmärtäneesi
Hetkisen vain jälkeen aina
vaihtuikin taas ihanteesi

Lopulta "totuuden" löysit
kasassa pysyitkin tovin
Uhreja nähnyt et lainkaan
rohkeutta puhkuit niin kovin

Mainetta jo olet saanut
kultaakin hieman kai vuollut
Nyt ei enää, nyt se loppui
minulle olet nyt kuollut

70. haaste: tenkkapoo

Yksi toisen ihanuutta
palvoo lailla laulurastaan
Rakkautensa jatkuvuutta
varjelee kuin lempilastaan
Tahtoo välttää katkeruutta
kunnes nousee seinä vastaan
Kokee oppitunnin siitä
ettei aina tahto riitä

(Muokattu: vaihdettu sanojen "seinä" ja "nousee" järjestystä, kun alkuperäinen särähti korvaan.)

Hyvälle ystävälle

Saattaa joku satuttaa monin tavoin
toisen käytös muistuttaa kylmää jäätä
aina löytyy kuitenkin sydän avoin
eräs joka tarjoaa olkapäätä

Usein ovat raskaita päälle tälle
harmit jotka rauhaan vain eivät jätä
kunnes voi ne kertoa ystävälle
joka tietää mikä on tärkeätä

Joskus sataa murheita kaatamalla
koko päivän oltua orjatyötä
mutta löytyy pahankin myrskyn alla
eräs jolle toivottaa hyvää yötä

69. haaste

(Inspiraation lähteenä oli tällä kertaa pätkä tekstiä.)

Voi sivuille kai kirjojen
tallettaa menneet päivät
Ne hetkiset niin lyhyet
muistoihin jotka jäivät

Mut' muistelu on tulkintaa
totuutta kai vain vähän
Ei hetkiä voi vangita
sanojen muotoon tähän

68. haaste: keskeneräinen

Kertoo soivat kirkonkellot
musta huntu yllä lesken
Kuinka aika loppui joltain
kuinka kaikki jäikin kesken

Väliä ei sillä milloin
kukin kaipaa kantajia
Tiimalasin hiekka loppuu
aina ennen unelmia

Kuiskii arkun liljapeite:
"Sama edessä on sulla;
eihän ihmiselämässä
valmiiksi voi koskaan tulla."

Oodi marketin kassalle

Mä sinulle mieluusti rahani kannan
ja viimeiset roponi käteesi annan

On päivääni tuomasi riemu niin suuri
ett' tajuni säilytän juuri ja juuri

Mä koskaan en nähnyt oo tyttöä moista
ei mistään voi löytyä tuollaista toista

Kun silmäni täyttää tuo kaareva uuma
niin koskena pauhaa mun vereni kuuma

Ja alati auki on lempeni ovi
kun mielessä pyörii tuo uhkea povi

On kutsuvan huumaava ihosi tuoksu
ei ikinä loppune kuolani juoksu

Mä sinulle vaikka kuun taivaalta toisin
jos muotojas' hetkisen silittää voisin

Mut' hetkinen kassasi luona saa riittää
on aika mun ottaa jo kuitti ja kiittää

67. haaste

(Inspiraatio kuvasta)

Viel' pimeys kaiken verhoaa
kun oksat päälle taipuu
On varjot täynnä synkkyyttä
ja mielen täyttää kaipuu

Mut' hetken valo säteilee
ja kirkkaus kaiken näyttää
Taas tuntuu syke sydämen
kun silmät kauneus täyttää

Pian pimeys päälle laskeutuu
taas sille kuuluu valta
Mut' pieni lämmön kipinä
voi paistaa murheen alta

Voi näky olla kauniimpi
kun valon kanssa kulkee
Mut' sama metsä syliinsä
myös pimeässä sulkee

Kipulääkitys

Aivan sama kuka olet,
nimeäs' en tahdo kuulla
Olet hetken lääke tuskaan
eikä muuta pidä luulla

Olet juuri mitä kaipaan,
olet hetki helpotusta
Toviks' saada voin sen kaiken
mitä kaipaa sielu musta

Kaipaa en nyt ystävyyttä
taikka sanaa rehellistä
Pelkkä kehos' tarjoaa sen
hetken poissa helvetistä

66. haaste: sana jota ei saa kuulla

Kai joku raja jossakin
on häpeänkin määrässä
On pakko myöntää itselle
jo että olin väärässä

Mut' toivon etten kiinni jää
ja ettei toinen tietää saa
Ei kukaan saa nyt huomata
tai kuulla että kaduttaa

65. haaste: portaat

Taakka lienee painava ja
urakka kai raskahampi
Portaita kun hahmo nousee
minne mennen, tullen mistä?

Askellus on vaikeaa ja
matka yhä haastavampi
jokainen kun askelma on
korkeampi edellistä

Askeleiden äänet kaikuu
ympärillä hiljaisuutta
Yksin kulkee väsyneenä
matkalla ei ketään kohtaa

Tietäisi jos hahmo nöyrä
ettei löydä mitään uutta
voisi matka kesken jäädä
alaspäin kun nousu johtaa

Erotuksen summa

On ikävöinti heikkoutta
ja kaipaaminen häpeä
Jos tulee ero puheeksi
on syytä aina hymyillä

On toipuminen kilpailu
ja uusi onni saavutus
On kaikki mennyt kurjuutta
ja joka muutos parannus

Ei pysähtyä kannata
ei ajatella muistojaan
Vaan elämässään edetä
ja onnistua uudestaan

64. haaste: saaste

Kaipa hiljaisuuden toivon
kohta voi jo täysin heittää
Ketään eivät korvat kuule
äänimassa kaiken peittää

Eivät tuiki taivaan tähdet
eivät voi ne suuntaa näyttää
Saasteet ilman sekä valon
pimeydellä taivaan täyttää

Itsekkyyden rumat irveet
kaiken aikaa mieltä raastaa
näkee silmät ympärillä
enää pelkkää ihmissaastaa

Muutoksia

Ei riittänytkään kiintymys
vaan alkoi rakkaus kuihtua
pian veivät vietit muualle
ja hellyys vaihtoi kohdetta

Kai uskoo eräs tahollaan:
on hänet helppo korvata
Kun katsoo toisen onnea
niin kasvaa kurjuus korkoa

Hän tahtoo menneet unohtaa
ja päästää irti kaikesta
Niin riuhtoo poikki kahleitaan
ei aio enää kaivata

63. haaste: arki

On liitto, lapset, koirakin
ja talo meren rannalla
Kai lisää samaa tahtoisin
jos löytyis' onni kotoa

Mut' toivoa kai muuta saa
Jos vaikka päättäis' seikkailla
vois' itseänsä satuttaa
ja muita siinä sivussa

Ois' onni omiss' käsissä
ja muiden kanssa nauttisin
sais' silmät päästään hävetä
kun lahjaks' toisi tippurin

Vaan täytyy kamppeet kerätä
ja noutaa lapset tarhasta
Kai perheen kanssa kärsiä
taas täytyy ehjäss' kodissa

Aistilliseen uneen

Nuo silmät syvän siniset
nuo hiusten laineet vaaleat
ja kädet joilla hyväilet
mut sulouneen saattavat

Kun siivet öiset kantavat
mut kauas ja taas takaisin
sä haavojani parannat
ja tuoksut läpi unenkin

Sä huokauksella kosketat
lyö korviin aallot kuiskeen vain
ja huules' yhä maistuvat
kuin hetki sitten kasvokkain

En tahtois' tästä levosta
mä koskaan enää herätä
jos noustess' saisin huomata
ett' makaa et sä vieressä

Itkuvirsi

Ei oota sänky pehmeä
ei pehmeämpi syli
Kai onnea kun jaettiin
taas hypättiin mun yli

Ei tullut neito unien
ei prinsessakaan sadun
Kun mietin tekojani nyt
niin yhtä seikkaa kadun

En saanut oisi toivoa
en unelmoida lainkaan
Mä mahdotonta odotin
ja mitä siitä sainkaan?

Hiljaisuuteen

Vaikka paljon kai aikaa toisillemme soimme
on jo mennyttä se mitä yhdessä koimme
ja vain toistemme ohi jos puhua voimme
lienee parempi ommella kiinni suu

Eihän kuollut hevonen ruoskimalla raada
eikä hiljaisuus varmaan maailmoja kaada
ja parasta kun vastauksia emme voi saada
on kietoutua siihen ja jättää muu

Kuin yrittäisi kitaraa kielittä soittaa
on kun tyhjyyttä pukea sanoiksi koittaa
Myrkky kielissämme tunteet kuihtuneet voittaa
Ajan myötä kai katkeruus unohtuu


(Piti vastata tässä blogissa vain runotorstain haasteisiin, mutta tärkeämpää tekemistä vältelläkseni oli pakko tarttua taas kynään)

62. haaste: tulevaisuus

Ei tulevaa voi tuntea tai koskettaa
ennen kuin sen näkee ja tietää
Mut' mennyttä jos ikinä ei selvitä,
sitä on vain pakko kai sietää

Voi elämää kai velkana myös kuluttaa
päivä on siis aina myös laina
vain hetkiinsä jo menneisiin jos takertuu,
saman tuo kai päivän se aina

Kyl' kirkkaammat ois hetkiset nuo tulevan,
vaikka voi kai mennyt myös loistaa
Se turhaakin on turhempaa tuo haaveilu,
samaa vain jos aikaa se toistaa

59. haaste: riimitetty runo

Kun runoja rustaa tää synkeä peikko,
on sisältö turhaa ja rytmikin heikko
näin lieneekin aika jo tunnustaa viimein
ei kaikkea saada voi ontuvin riimein


(Eihän tämä monta viikkoa ole myöhässä. Parempi kai myöhään kuin kymmenen oksalla.)