Kaipa hiljaisuuden toivon
kohta voi jo täysin heittää
Ketään eivät korvat kuule
äänimassa kaiken peittää
Eivät tuiki taivaan tähdet
eivät voi ne suuntaa näyttää
Saasteet ilman sekä valon
pimeydellä taivaan täyttää
Itsekkyyden rumat irveet
kaiken aikaa mieltä raastaa
näkee silmät ympärillä
enää pelkkää ihmissaastaa
perjantai 19. lokakuuta 2007
64. haaste: saaste
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Älähän waivu tyhjää noin melankolisewaan synkkyyteen!
Täältä ainakin löytyy hiljaisuus ja tähdet. Revontuletkin:
N 69° 6' 9" (pohjoista leveyttä)
E 27° 12' 13" (itäistä pituutta)
Toki vaivun. Melankolina on lempiääneni ja synkkyys olotilani.
Inaria pohjoisemmassa en varmaan ole ikinä käynytkään. Lähellä kyllä, mutta siitäkin on jo monta ihmisikää aikaa (jos kyseiset ihmiset ovat kuolleet nuorina).
OMG. Lukemistani saasta -aiheisista runoista puhui otsikostaan erityisen voimakkaasti. Ihmissaasta. Enpä toivoisi kenenkään pitävän minua sellaisena.
Hyvä, jos teksti herätti jonkinlaisia tuntemuksia. Pahempaa kohtaloa en tekeleelle keksi kuin olla laimea ja yhdentekevä (paitsi ehkä olla vahingoittava, mutta sellaisia en usko kirjoittamieni rivien olevan).
"Ihmissaasta"-leimasta en kantaisi huolta. Ensinnäkin sellaista on varmaankin vaikea saada, ja se myös kertonee aina enemmän antajastaan kuin kohteesta.
Lähetä kommentti