Ei tulevaa voi tuntea tai koskettaa
ennen kuin sen näkee ja tietää
Mut' mennyttä jos ikinä ei selvitä,
sitä on vain pakko kai sietää
Voi elämää kai velkana myös kuluttaa
päivä on siis aina myös laina
vain hetkiinsä jo menneisiin jos takertuu,
saman tuo kai päivän se aina
Kyl' kirkkaammat ois hetkiset nuo tulevan,
vaikka voi kai mennyt myös loistaa
Se turhaakin on turhempaa tuo haaveilu,
samaa vain jos aikaa se toistaa
lauantai 6. lokakuuta 2007
62. haaste: tulevaisuus
Lähettänyt DorianK klo 14.15
Tunnisteet: runotorstai
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Point taken! Nyt loppui rypeminen! Kiitos hienosti sommitellusta neuvosta!
Herra on hyvä vaan ja ottaa toisellekin jalalle. Kyseessä on ehkä enemmänkin itsehoito-ohje, mutta mainiota, jos sama lääke toimii toisiinkin.
"vain hetkiinsä jo menneisiin jos takertuu,
saman tuo kai päivän se aina"
Tämä on täysin totta.
"Tämä on täysin totta."
Tietysti. En kai minä valehtelemaan alkaisi...
Mutta kyllä tuo itsellekin oli jonkinlainen oivallus, joka täytyy herätellä horroksestaan aina silloin tällöin - valitettavasti. Viime kuukausina se on täytynyt jälleen tajuta uudestaan, ja aika monena päivänä se meinaa yhä unohtua. Ehkä sen taas hiljalleen saa iskostettua selkärankaansa.
Lainaksi saatua päivää ei pitäisi tuhlata elämällä samaa päivää uudelleen ja uudelleen. Se on hyvä ajatus. En ehkä kirjoittanut tarpeeksi selvästi.
Viisaita sanoja.
Laura,
juuri noin minä viestisi ymmärsin. Itse horisin ehkä vastauksessa epäselvyyksiä.
taikeri,
kiitos. Tässähän ihan punastuu.
Lähetä kommentti