Niin juoksee armotta aika
kun liikaa odottaa
Ei kanna toiveiden taika
ja niin ei mitään saa
On hetken valhetta lohtu
kun murhe unhoon jää
Vaan sitten surujen kohtu
sen jälleen synnyttää
Voi toivo hetkisen kantaa
ja usko kannattaa
Vaan aika totuuden antaa:
vain tyhjää unelmaa
lauantai 31. toukokuuta 2008
92. haaste: "Jo joutui armas aika..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Tuli mieleen, että pystyisikö runon laulamaan armaan ajan sävelmällä, mutta ei sentään. Se on kyllä totta, että murheilla on tapana syntyä aina uudestaan, mutta kyllä lohdutuskin on todellista.
Kyllä se Suvivirren rytmi tuota pitkälti inspiroi, mutta lisäsin tosiaan tavun parittomille riveille, eli ei se laulanta ihan sellaisenaan taida läpi mennä.
Lienee totta, että lohtukin on todellista, vaikka suru ja murhe sen jälkeen taas jatkuisikin. Kai sitä yhtä lailla voisi väittää, että murhe on valhetta ja totuus pilkistää vain lohdun hetkinä.
Olet ylen uskollinen genrellesi. Niin minäkin.
Täytynee olla tyytyväinen, jos tyylini tulkitaan genreuskolliseksi eikä ikävällä tavalla itseään toistavaksi.
Suruvoittoinen minusta, mutta todella sujuvaa tekstiä.
ILMOITUS!
Koska tässä lähiaikoina siirryn taas tunturiin ja
GPRS-yhteyden varaan, niin ilmoittelenpa, että
käyn kyllä Runo- ja Kuvatorstain tuotokset aina
katsomassa, mutta jätän kommentoimatta koska
yhteys on niin toivottoman hidas. Tämä on tätä.
Yritän vastata pari-kolme kertaa päivässä niihen
kommentteihin joita joku saattaa mulle jättää.
Syksyllä kun palaan tasaiselle, homma jatkuu
sitten entisellään.
Hukkalasta, susi
Suruvoittoisuus taitaa olla tässä blogissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Kiitos kehuista.
Kyllähän tuohon runoon seävelen soimaan saisi. MIelessä hyrrää hyvinkin mutten saa pianon koskettimia samaan tahtiin.
Kyllähän siinä toki rytmi on (tai ainakin on tarkoitus olla), mutta ihan suoraan Suvivirren säveleen se ei kiltisti taivu. Pientä verbaalista väkivaltaa käyttäen ehkä.
Lähetä kommentti